Yhteensä
noin 9 viikkoa kestänyt työharjoittelu paikallisessa jättiläissairaassa on
virallisesti suoritettu. Lyhyesti voisi todeta, että harjoittelun sisältö oli
hienoinen pettymys. En voi sanoa, ettenkö olisi oppinut mitään, mutta tällä
kertaa oppiminen koski enimmäkseen omaa toimintaa ja potilaiden kohtaamista
eikä niinkään käytännön taitoja fysioterapiassa itsessään. Vaihto-opiskelijoina
potilaat olivat vähissä, joten aikaa potilaiden kuunteluun oli runsaasti. Lähestyminen
alkoi tuntua aikaisempaa huomattavasti luonnollisemmalta vieraasta kielestä huolimatta ja toimeen oli aina
vain helpompi käydä omatoimisesti. Koko harjoittelun pelastus oli tunne siitä,
että potilaamme kuitenkin hyötyivät ja iloitsivat toteuttamastamme terapiasta.
Viimeisen viikon kohokohtana oli vierailu leikkaussalin puolella. 1,5 tuntia
vierähti yllättävän nopeasti kohtuullisen väkivaltaista lonkkaleikkausta
seuratessa. Lääkärin selän takaa oli vaikea nähdä paljoa, mutta kokemus osoitti
konkreettisesti, miksi kipulääkkeet ovat ehdottoman in vuodeosastolla.
Harjoittelun loppumista pääsimme juhlistamaan paikallisissa juottoloissa J-dayn osuttua sopivasti samalle päivälle. J-day on jouluoluen markkinoille laskun vuoksi omaksuttu juhlapäivä 1.11. Kyllä, luit oikein. Tuborgin Julebryg virtasi ja sinisiin asuihin sonnustautuneet miehet ja naiset jakoivat ympäriinsä vilkkuvia sinisiä tonttulakkeja sekä myivät kyseistä olutta. Tapahtuma on ollut maanlaajuisena traditiona jo vuodesta 1990 lähtien.
Harjoittelun loppumista pääsimme juhlistamaan paikallisissa juottoloissa J-dayn osuttua sopivasti samalle päivälle. J-day on jouluoluen markkinoille laskun vuoksi omaksuttu juhlapäivä 1.11. Kyllä, luit oikein. Tuborgin Julebryg virtasi ja sinisiin asuihin sonnustautuneet miehet ja naiset jakoivat ympäriinsä vilkkuvia sinisiä tonttulakkeja sekä myivät kyseistä olutta. Tapahtuma on ollut maanlaajuisena traditiona jo vuodesta 1990 lähtien.
Vapaa-aikaa
Odensessa on täydentänyt normaaliin tapaan niin treeni kuin turismikin. Taidon
osalta yllätin itseni osallistumalla øresuns open -kilpailuihin
Kööpenhaminassa. Mukana oli osallistujia 6 eri maasta ja oli todella outoa
kohdata suomalaisia taidokoita täällä - ikään kuin suomea olisi puhuttu
väärässä paikassa. Kilpaileminen itsessään tuntui kirjaimellisesti
kuvottavalta. En tiedä johtuiko tunne treenaamattomuudesta, salin huonosta
ilmanvaihdosta vai jostain muusta, mutta taido ja oma kroppa kokivat ikävän
jälleennäkemisen. Menestystä tuli siitä huolimatta ja samalla myös kova ikävä
harjoittelua ja omaa salia kaikkine tuttuine kasvoineen.
Taidoturismini
Tanskassa päättyi osaltani valitettavasti kisoihin. Crossfit –salilla vietetty
aika on kuitenkin lievittänyt liikunnan puutteesta (pyöräily on edelleenkin
vain välttämätön paha) johtuvia vieroitusoireita
paremmin kuin osasin kuvitellakaan. On oikeastaan yllättävän vaikea sanoin
kuvata sitä fiilistä, minkä on kyseiseltä salilta saanut viedä aina kotiin
mukanaan. Løfteriet on alkanut tuntua yllättävän kotoisalta kaikkine
ihmisineen, minkä vuoksi harjoittelun jatkaminen Suomessa ei tunnu niin
luontevalta, vaikka ajatus kiehtookin. Ikävä tulee ja harmittaa.
Odotimme
kauhulla harjoittelun loppumista, sillä viimeisen kuukauden ohjelma oli pitkään
edelleen pimennossa. Ensimmäinen viikko meni kuitenkin kätevästi lomaillessa ja
näyttäessä Kööpenhaminaa ja Odensea vanhemmilleni. Kööpenhaminassa pidin
erityisesti Nyhavnista. Katu on varustettu toinen toisensa perään jatkuvilla
ravintoloilla. Hintataso osoittautui kuitenkin kohtuullisen korkeaksi Nyhavnissa
sekä keskustan tuntumassa, joten alueella asioidessaan kannattanee tarkastella
ruokapaikkoja hieman kauempaa tai hyödyntää useimmiten kello 16 asti jatkuvia
lounastarjouksia. Odensessa H. C. Andersenin museota voisin suositella
muillekin. Andersenin elämästä ja
matkoista sekä kyseisestä henkilöstä itsestään muodostui näyttelyn lomassa
esittelyteksteihin tutustumalla hyvä ja kiinnostava kuva.
Pari viikkoa on nyt taitettu Odensessa yllättävän passiivismasentavissa tunnelmissa. Koordinaattorimme ei onnistunut järjestämään 1-2 viikon tutustumista paikalliselle fysioterapian klinikalle. Tästä en ole lainkaan yllättynyt, sillä en odota yhtään enempää, jos asioitamme hoidetaan 1-2 viikon varoitusajalla, kun ongelma on ollut tiedossa 2 kuukautta. Päädyimme seuraamaan neljää luentoa juuri aloittaneiden opiskelijoiden kanssa sekä toimimaan jonkin asteisen apuopettajan roolissa. Kyseisen ratkaisun jatkaessa koko vaihtomme matalalentoista linjaa opiskelun suhteen ei voi sanoa, että juurikaan harmittaisi lähteä pian kotiin.
Kotiin saavumme pienen kiertotien kautta, sillä vietämme 3 päivää Harzin välittömässä läheisyydessä, josta suuntaamme Braunschweigin ja Berliinin kautta takaisin tuttuun ja turvalliseen Suomeen. Saksan matkan hinta ei onneksemme noussut kovin korkeaksi. Asumuksestamme maksamme 70€/henkilö ja junamatkan sekä päiväpassin Berliiniin varasin etukäteen noin 25€/henkilö. Netistä ostetuissa lipuissa on se hauska puoli, että hinnat tuntuvat heittelevän kohtuullisen mielivaltaisesti täyttä häränpyllyä. Suosittelen lämpimästi tutustumaan palveluun, mikäli matkustelet Saksan puolella. Seuraavan ja samalla viimeisen kerran blogini päivittyykin jo Suomen maaperältä. Kohta nähdään!
Ps. Kuvat ovat tulossa, kun tekniikka sallii :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti