Arjessa kiinni?

Maanvaihdoksen jälkeinen "kuherruskuukausi" alkaa selkeästi olla laantumassa. Kolmen viikon rajapyykki on ohitettu ja mikäli tämä viikko jatkaa kulkuaan yhtä nopeasti kuin se nyt tuntuu, niin puolet harjoittelusta ja kolmaosa koko reissusta alkaa olla lusittu. Ensimmäisen toiminnantäyteisen viikon järisyttäviä mittasuhteita saanut innostus on muuttunut motivaationhakuiseksi räpiköimiseksi. Harjoittelussa ongelmana on edelleen kielitaidon puute, joten konkreettinen kosketus potilaisiin on minimaalinen - motivaatio ja tarkkaavaisuus laskee yllättävän nopeasti. Tänään tein tosin asiakkaan haastattelua saksaksi - merkki siitä, että aletaan tarttua jo niihin pienimpiinkin oljenkorsiin, joita tämä harjoittelupaikka tarjoilee. Tosin tanskaa ymmärrän sen verran, että tulkkaamattakin tajusin, kun potilas hieman huolissaan totesi fyssarille, että ei tästä kyllä helppoa tule, kun täytyy sohia jotain englannin, tanskan ja saksan kielitaidon ja -taidottomuuden välillä. Ei siinä, häntä koipien välissä tilanteeseen kiinni. Ei se kaunista ollut, mutta kyllä sitä keskusteluksi voi sanoa..

Olemme vajonneet täällä melko syvälle valituksen monttuun, mutta kyllä sinnekin aurinko välillä paistaa. Tämän matkan ehdottomasti paras motivaatioboost fysioterapian näkökulmasta: H.C. Andersen marathon ja juoksijoille tarjottu hierontapiste. Kyseinen harjoittelumahdollisuus tarjotaan pääasiassa juuri aloittaneille opiskelijoille, mutta oli mahtavaa päästä mukaan myös pidemmällä opinnoissa olevana opiskelijana. Motivaation tasoa nostatti luonnollisesti myös tunne siitä, että jokin kokemus tuntui ja ehkä näkyikin tekemisessä. Siinä missä päivän aikana pääsi käsiksi lähemmäs 15 asiakkaaseen, harjoittelussa olen kättelyn lisäksi koskenut ehkä 1-2 henkilöön 3 viikon aikana. Tänään ja huomenna sairaalalla on kuitenkin sen verran tekemistä, että kerrankin päiväohjelma on hahmoteltuna etukäteen. Parempaan suuntaan mennään..

H.C. Andersen Marathon ja Suomen vahvistusjoukot

Jotta elämä ei kävisi liian raskaaksi, olemme jälleen panostaneet tekemään jokaisesta viikonlopusta toiminnantäyteistä juhlaa! Perjantaina suunnitelmissa oli istua iltaa muutaman uuden tuttavuuden kanssa. Porukka olikin kieroillut yllätyssynttärit merkkipäiväni kunniaksi ja paikalla olikin lähes koko porukka. Täydellinen huijaus ja loistava perjantai! Ehdottomasti parhaimpia synttäreitä tähän asti! Ja kuten tanskalaisiin tapoihin kuuluu, oli kakussa pieniä tanskan lippuja, jotka toimivat täällä juhlan symbolina. Mainittakoon, että myös lipun salkoon laittaminen täällä eroaa Suomesta vapaamuotoisuudessaan. Lipun voi nostaa salkoon juhlan kunniaksi tai vaikkapa mökillä merkiksi siitä, että täällä ollaan!

Synttäriaaton paras lahja: porukka kasassa :)

Lauantaina vuokraemäntäni ystävällisesti tarjosi meille kyydin Aarhusiin, Tanskan toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Turismille uskollisina vierailimme ARoS-taidemuseossa sekä kaupungin historiaa ilmentävässä Den Gamle By -ulkoilmamuseossa. Molemmat kohteet ovat ensimmäisinä esitelty visitaarhus-sivustolla ja myös vuokraemäntäni suositteli näitä kohteita asuttuaan kuitenkin noin 20 vuotta kyseisellä paikkakunnalla, joten uskon valintamme olleen hyvä. Aarhus on saanut myös Scandinaviassa ykkösshoppailukaupungin tittelin, mutta valitettavasti emme ehtineet rajallisen ajan vuoksi todentamaan tätä. Itse kaupunkia olisi kieltämättä ollut kiva nähdä enemmänkin.

ARoS ja rainbow panorama - 360 asteen näkymä kaupunkiin sateenkaaren väreissä

Den Gamle By

Arjen pienistä iloista kerrottakoon vielä lopuksi sen verran, että seuraavat kaksi viikkoa vietän asunnolla yksin. Eilen saatoin vuokraemäntäni juna-asemalle Kanadan matkan vuoksi. En ole vieläkään täysin sinut käytännössä vieraan ihmisen nurkissa asumisen suhteen, joten seuraavat kaksi viikkoa tulevat olemaan siinä suhteessa rentouttavia. Lisäksi tämän päivän kruunasi ehdottomasti vierailu paikallisessa uimahallissa. Parin viikon sairastelun jälkeen oli mahtava päästä tekemään jotain fyysistä ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon (loputtoman pyöräilyn lisäksi siis). Ja koska uintireissu oli menestys siinä mielessä, että keuhkot toimivat taas lähes normaalisti, voin huoletta pitäytyä suunnitelmassani vierailla vihdoinkin Kööpenhaminan taidoseuran salilla. Taidopuku lähti kuin lähtikin Suomesta mukaan ja odottelee ensi perjantaita uskollisesti ylähyllyllä :)

Ei hyvää ilman jotain huonoakin.

Kohtuullisen onnistunut ensimmäinen viikko Odensessa on takana ja arki alkaa hiljalleen tuntumaan hieman normaalimmalta. Ensimmäisen viikon kruunasi Kööpenhaminan Tivoli sekä Møns Klint. Kirsikkana kakussa matkaseura eli kansainväliset opiskelijat terveysalalta. Tivoli on Kööpenhaminassa aivan päärautatien kyljessä sijaitseva huvipuisto. Mikä sitten erotti tämän kaikista muista kaltaisistaan? No, en ole elämässäni nähnyt mitään Särkänniemeä tai Linnanmäkeä kummallisempaa, mutta kyseiset toverinsa tämä voitti ehdottomasti tilankäytöllään. Kyseessä suhteellisen pienelle alueelle sijoittuva yllättävänkin tiivis ja vehreä huvipuisto muutamalla järeämmällä laitteella varustettuna. Mainitaan nyt sitten, että yhden jätin myös väliin. Pelotti. Ja näin jälkikäteen tietenkin kaduttaa, kuten asiaan kuuluu. Jos kyseisessä puistossa haluaa vierailla, kehotan sijoittamaan retken siten, että näkee Tivolin myös illan hämärinä tunteina valojen loisteessa.

Tivolin versio ketjukarusellista.

Tivoli.

Mons klint.. Aioimme jättää koko reissun väliin rankan viikon takia, mutta päätimme kuitenkin tsempata. Ja se kannatti! Matkaan lähdimme vuokratulla tila-autolla ja yhdellä henkilöautolla ja kestoa ajomatkalle välillä Odense-Møns Klint tuli noin 3 tuntia. Møns Klint on turisteja houkutteleva kohde mahtavine jyrkänteineen Tanskan itärannikolla meren välittömässä läheisyydessä. Tämä on juuri sellaisia nähtävyyksiä, joista itse nautin suuresti pelkästään luonnon muodostaman wau-efektin ansiosta - käsittämättömän upeita maisemia kun luonnehtii jopa 120m korkeuteen nousevat vaaleat jyrkänteet. Luonnollisesti kaiken tämän saavuttaminen vaati suurehkon määrän portaita laskua ja nousua varten, mutta suosittelen silti :)

Viimeinen näkymä ennen nousua.

Viikonloppu turistina on ohi ja voimme palata arkeen. Mitä paikalliseen kulttuuriin tulee, on jälleen mainitsemisen arvoista, että tähän mennessä kyseinen kansa on osoittautunut erittäin ystävälliseksi ja asiakaspalvelussa iloiseksi. Myös sairaalalla tunnelma on näyttäytynyt hyvin positiivisena niin potilaiden kuin työntekijöidenkin keskuudessa. Päädyimme kuitenkin moittimaan Tivolin italialaisessa ravintolassa saamaamme palvelua ja opiskelijatoverimme osasi sanoa, että Kööpenhaminassa ilmapiiri on heti toisenlainen, minkä kuulemma aistii paikallinen lapsikin. Ennen suoria johtopäätöksiä, jatkettakoon tämän tarkastelua tarkemmin tulevilla Kööpenhaminan vierailuilla.

Kulttuuria koskevalla luennolla meille kerrotiin, että tanskalaiset arvostavat vapaa-aikaa ja tekevät työtä vain elääkseen ja voidakseen tuhlata rahaa vapaa-aikaansa. Tähän mennessä olemme huomanneet, että kaupat suljetaan aikaisemmin kuin Suomessa ja sunnuntaisin shoppailu onnistuu oikeastaan vain ruokakaupoissa. Ja ehdottomasti tässä vaiheessa on mainittava, että kahvia kuluu täällä vähintäänkin yhtä paljon kuin Suomessa. Useat kahvi-/teetermarit myös opiskelijoille järjestetyissä tapaamisissa ovat enemmän kuin tavallinen näky. Metropolian myrkyn makuiseen maksulliseen kahvielämykseen verrattuna suorastaan luksusta.

Omasta elämisestäni sen verran, että elo "kotona" alkaa tuntua jo hieman rennommalta. Asiaa ehkä auttoi tutustuminen paremmin vuokraemäntääni, jonka kanssa kävimme perjantai-iltana lipaston kokoamisoperaation päätteeksi kävelyllä lähiympäristössä sekä syömässä. Kyseisen illan jälkeen hän on lähes aina tullut suljettujen oviensa takaa kyselemään kuulumisiani saapuessani kaupungilta. Eniten täällä kaipaan kuitenkin normaalia treenirytmiä. Yli viikon tekemättömyys käy luonnon päälle. Kun on tottunut purkamaan paineita fyysisessä muodossa ei pelkkä pyöräily ympäriinsä yksinkertaisesti riitä. Heti kun flunssa on poissa, minut löytää kadun toiselta puolelta löytyvältä kuntosalilta. Piste. Mikä on sanottu, se on nyt päätetty.

Maanantai oli kuin olikin erittäin vihattava päivä. Läpimärkänä pyöräilemisestä noustiin hetkellisesti plussan puolelle uusilla vedenpitävillä tuulihousuilla - parhaat käyttämäni kruunut tällä reissulla. Olo oli märissä kengissä flunssan tehdessä tuloaan toki jo valmiiksi surkea, mutta tilanteeseen lisättynä uutiset Suomesta eivät ainakaan parantaneet kyseistä iltaa. Ennakkovaroitus tuli jo sunnuntaina, mutta odotettu paha tapahtui maanantaina. Perheen 14-vuotias Hector-koira poistui tästä maailmasta ja lepää nyt meren läheisyydessä paikassa, jossa se on koko ikänsä pässyt kesäisin juoksemaan sydämensä kyllyydestä. Vielä muutamia vuosia sitten haukku oli myös aktiivinen venekoira, joten mielestäni paikka on vähintäänkin sopiva rakkaalle karvaiselle ystävälle. Eniten tietenkin surettaa, että ajoitus oli juuri tämä, mutta parempi näin. Mittari alkoi selvästi olla täynnä eikä pari kuukauden lisäajan ostaminen lääkinnällisin keinoin varmasti olisi tuonut lisäarvoa niille 14 vuodelle, jotka kaveri kuitenkin eleli vielä vetreänä. Elämä Odensessa kuitenkin jatkuu, vaikkakin hieman alavireisissä tunnelmissa.

Lepää rauhassa, ystävä<3

Kuka, mitä, missä?

Aloitetaan siitä, että tämän blogin ei ole tarkoitus aiheuttaa keskustelua tai muutakaan yleisesti muuta maailmaa kohauttavaa. Kyseessä on puhtaasti tarve jäsentää omia ajatuksiani viettäessäni kolme kuukautta Tanskassa, Odensessa. Käsin kirjoitettavan matkapäiväkirjan kirjoittamiseen olen liian laiska ja sähköinen päiväkirja Wordilla ei oikein säväytä. Koti ei loppujen lopuksi ole kaukana, mutta paljon uutta mahtuu näinkin pieneen maahan ja otetaan nyt uutuuksien joukkoon tämäkin kokeilu. Lupaan välttää kirjoittelua heikkoina hetkinä ja yritän parhaani mukaan tarjoilla jotain konkreettista Odense-tietoutta sivulauseissa.

Saapuminen Odenseen tapahtui pari päivää sitten koulutoverini, Marin, kanssa. Aluksi olin vakuuttunut, että en kaipaisi seurakseni toista suomalaista opiskelijaa - väärin. En tiedä, millaisen ahdistuksen kourissa olisin ilman vertaistukea, jolle pystyy ilmaisemaan itseään mutkattomasti suomeksi. Kaiken kaikkiaan esimerkiksi käytännön järjestelyt ovat olleet stressittömämpiä, vapaa-ajan suunnittelu helpompaa ja ahdistuksen purkaminen enemmän kuin tarpeellista.

Asumismuodostani kerrottakoon, että asun vuokralla kanadalaisen naisen talossa, jossa minulla on oma tilava ja kotoisa huone, jonka ulkopuolelta löytyy pieni tila lavuaarilla varustettuna. Sijainti on loistava, sillä kaikki tarpeellinen löytyy noin 4-5 km säteeltä ja kulkeminen tapahtuu luonnollisesti "polkupyörien luvattuun kaupunkiin" sopivalla tavalla eli fillaroimalla osittain autojen seassa enemmän tai vähemmän hasardisti. Todellisuudessa liikenne kuitenkin toimii loistavasti, kunhan saa ideasta kiinni - pieni oppitunti student buddylta ja hyvin menee.

Kolme ensimmäistä päivää ovat olleet melko hektisiä. Aikatauluun on kuulunut pari tapaamista, kulttuuriteemalla kulkeet tunnit koululla muiden vaihto-oppilaiden kanssa sekä ensimmäinen päivä harjoittelupaikalla (Odense University Hospital). Kyseinen laitos on kokoluokkaa Tanskan suurin sairaala Wikipedian mukaan ja siltä se myös näyttää.

Ennen lähtöä kaikki kehuivat tanskalaisia ystävällisiksi. Toistaiseksi olo on ainakin harjoittelupaikalla ollut enemmän tervetullut kuin missään muualla. Kaikki ovat tähän mennessä puhuneet täydellisyyttä hipovaa englantia ja ottaneet meidät huomioon paremmin kuin osasin kuvitella. Kosketus paikallisiin on toistaiseksi vähäistä, kun toiminta pyörii enimmäkseen vaihto-opiskelijoiden keskuudessa, mutta katsotaan, mitä seuraavat viikot tuovat tullessaan. Tänään jatkoimme samaa vaihtarikeskeistä teemaa tutustumalla paremmin jo ennestään tuttuihin portugalilaistyttöihin. He eksyivät iloiseksi yllätykseksi tapahtumaan, jossa muita tuttuja naamoja ei sitten ollutkaan, vaikka tapahtuman järjestäjänä toimi ESN (Erasmus Student Network), järjestö, joka kävi markkinoimassa ja myymässä jäsenkorttejaan menestyksekkäästi jo ensimmäisenä päivänä.

Kerrottavaa olisi varmasti enemmänkin, mutta päätetään tämä lyhykäisyydessään toteamalla, että seuraavat kaksi kuukautta vietämme lähes kokonaan sairaalassa harjoittelussa. Odotukset ensimmäisen päivän jälkeen ovat kovat. Ohjaajan mukaan pääsemme melko mutkattomasti esimerkiksi seuraamaan halutessamme vaikkapa leikkausta - mahdollisuus, jota en ole kuullut juurikaan tarjoiltavan Suomessa. Ja tosiaan, kyseinen ohjaaja eli "clinical teacher" on valvomassa ja ohjaamassa toimintaamme eikä hänellä käytännössä ole lainkaan omia asiakkaita eli hän on kiteytettynä olemassa opiskelijoita varten.

Tämän takia on lähdettävä oman maan rajojen ulkopuolelle!