Kotia kohti!

Yhteensä noin 9 viikkoa kestänyt työharjoittelu paikallisessa jättiläissairaassa on virallisesti suoritettu. Lyhyesti voisi todeta, että harjoittelun sisältö oli hienoinen pettymys. En voi sanoa, ettenkö olisi oppinut mitään, mutta tällä kertaa oppiminen koski enimmäkseen omaa toimintaa ja potilaiden kohtaamista eikä niinkään käytännön taitoja fysioterapiassa itsessään. Vaihto-opiskelijoina potilaat olivat vähissä, joten aikaa potilaiden kuunteluun oli runsaasti. Lähestyminen alkoi tuntua aikaisempaa huomattavasti luonnollisemmalta vieraasta kielestä huolimatta ja toimeen oli aina vain helpompi käydä omatoimisesti. Koko harjoittelun pelastus oli tunne siitä, että potilaamme kuitenkin hyötyivät ja iloitsivat toteuttamastamme terapiasta. Viimeisen viikon kohokohtana oli vierailu leikkaussalin puolella. 1,5 tuntia vierähti yllättävän nopeasti kohtuullisen väkivaltaista lonkkaleikkausta seuratessa. Lääkärin selän takaa oli vaikea nähdä paljoa, mutta kokemus osoitti konkreettisesti, miksi kipulääkkeet ovat ehdottoman in vuodeosastolla.

Harjoittelun loppumista pääsimme juhlistamaan paikallisissa juottoloissa J-dayn osuttua sopivasti samalle päivälle. J-day on jouluoluen markkinoille laskun vuoksi omaksuttu juhlapäivä 1.11. Kyllä, luit oikein. Tuborgin Julebryg virtasi ja sinisiin asuihin sonnustautuneet miehet ja naiset jakoivat ympäriinsä vilkkuvia sinisiä tonttulakkeja sekä myivät kyseistä olutta. Tapahtuma on ollut maanlaajuisena traditiona jo vuodesta 1990 lähtien.

Vapaa-aikaa Odensessa on täydentänyt normaaliin tapaan niin treeni kuin turismikin. Taidon osalta yllätin itseni osallistumalla øresuns open -kilpailuihin Kööpenhaminassa. Mukana oli osallistujia 6 eri maasta ja oli todella outoa kohdata suomalaisia taidokoita täällä - ikään kuin suomea olisi puhuttu väärässä paikassa. Kilpaileminen itsessään tuntui kirjaimellisesti kuvottavalta. En tiedä johtuiko tunne treenaamattomuudesta, salin huonosta ilmanvaihdosta vai jostain muusta, mutta taido ja oma kroppa kokivat ikävän jälleennäkemisen. Menestystä tuli siitä huolimatta ja samalla myös kova ikävä harjoittelua ja omaa salia kaikkine tuttuine kasvoineen.

Taidoturismini Tanskassa päättyi osaltani valitettavasti kisoihin. Crossfit –salilla vietetty aika on kuitenkin lievittänyt liikunnan puutteesta (pyöräily on edelleenkin vain välttämätön paha)  johtuvia vieroitusoireita paremmin kuin osasin kuvitellakaan. On oikeastaan yllättävän vaikea sanoin kuvata sitä fiilistä, minkä on kyseiseltä salilta saanut viedä aina kotiin mukanaan. Løfteriet on alkanut tuntua yllättävän kotoisalta kaikkine ihmisineen, minkä vuoksi harjoittelun jatkaminen Suomessa ei tunnu niin luontevalta, vaikka ajatus kiehtookin. Ikävä tulee ja harmittaa.

Odotimme kauhulla harjoittelun loppumista, sillä viimeisen kuukauden ohjelma oli pitkään edelleen pimennossa. Ensimmäinen viikko meni kuitenkin kätevästi lomaillessa ja näyttäessä Kööpenhaminaa ja Odensea vanhemmilleni. Kööpenhaminassa pidin erityisesti Nyhavnista. Katu on varustettu toinen toisensa perään jatkuvilla ravintoloilla. Hintataso osoittautui kuitenkin kohtuullisen korkeaksi Nyhavnissa sekä keskustan tuntumassa, joten alueella asioidessaan kannattanee tarkastella ruokapaikkoja hieman kauempaa tai hyödyntää useimmiten kello 16 asti jatkuvia lounastarjouksia. Odensessa H. C. Andersenin museota voisin suositella muillekin.  Andersenin elämästä ja matkoista sekä kyseisestä henkilöstä itsestään muodostui näyttelyn lomassa esittelyteksteihin tutustumalla hyvä ja kiinnostava kuva.

Kööpenhaminassa viimeistä kertaa käytyämme pistäydyimme toistamiseen Tivolissa, joka on muutettu eräänlaiseksi talven ja joulun ihmemaaksi 15.11.-31.12. välisenä aikana. Käytännössä tämä tarkoittaa pieniä joulukojuja, järkyttäviä määriä valoja, poroja ja kaikkea, mitä nyt jouluun voi liittää. Puisto oli illan pimentyessä todella kaunis ja herätteli välittömästi rauhaisaan joulutunnelmaan. Täydennyksenä siis ensimmäiseen blogipäivitykseeni, että Tivolissa pistäytymistä voi suositella ympäri vuoden, sillä kuulemamme mukaan myös puiston Halloween-teema on näkemisen arvoinen. Ainoa pettymys oli glögitilausta seurannut vaalea glögi, joka ei maistunut lainkaan kotoisalta. Emmekä olleet täysin varmoja oliko kyseisessä lasissa glögiä rusinoilla maustettuna vai päinvastoin, sillä lopputulosta voisi sanoa vähintäänkin ruokaisaksi.

Pari viikkoa on nyt taitettu Odensessa yllättävän passiivismasentavissa tunnelmissa. Koordinaattorimme ei onnistunut järjestämään 1-2 viikon tutustumista paikalliselle fysioterapian klinikalle. Tästä en ole lainkaan yllättynyt, sillä en odota yhtään enempää, jos asioitamme hoidetaan 1-2 viikon varoitusajalla, kun ongelma on ollut tiedossa 2 kuukautta. Päädyimme seuraamaan neljää luentoa juuri aloittaneiden opiskelijoiden kanssa sekä toimimaan jonkin asteisen apuopettajan roolissa. Kyseisen ratkaisun jatkaessa koko vaihtomme matalalentoista linjaa opiskelun suhteen ei voi sanoa, että juurikaan harmittaisi lähteä pian kotiin.

Kotiin saavumme pienen kiertotien kautta, sillä vietämme 3 päivää Harzin välittömässä läheisyydessä, josta suuntaamme Braunschweigin ja Berliinin kautta takaisin tuttuun ja turvalliseen Suomeen. Saksan matkan hinta ei onneksemme noussut kovin korkeaksi. Asumuksestamme maksamme 70€/henkilö ja junamatkan sekä päiväpassin Berliiniin varasin etukäteen noin 25€/henkilö. Netistä ostetuissa lipuissa on se hauska puoli, että hinnat tuntuvat heittelevän kohtuullisen mielivaltaisesti täyttä häränpyllyä. Suosittelen lämpimästi tutustumaan palveluun, mikäli matkustelet Saksan puolella. Seuraavan ja samalla viimeisen kerran blogini päivittyykin jo Suomen maaperältä. Kohta nähdään!

Ps. Kuvat ovat tulossa, kun tekniikka sallii :)

Voiton puolella!

Huh, seitsemäs viikko starttasi eikä tesktejä ole näkynyt kohta kolmeen viikkoon. Ja ei, tämä ei ole lomaa, täällä täytyy ihan työskennelläkin. Tanskalainen tyttökin ehti jo innostua, kun emme joudu tekemään tenttiä harjoittelun päätteeksi, kunnes kerroimme, että onhan tässä samalla toisaalta kolme kurssia Suomesta opinnäytetyön suunnittelun lisäksi..

Parhaimpia päätöksiäni tämän reissun aikana on ehdottomasti liittyminen paikallisen crossfit-salin jäseneksi. Jäsenyys tulee olemaan lyhyt, mutta sen tein, mitä itselleni lupasin! Viikkorutiinit alkavat saada hieman kotoisampaa tunnelmaa, kun voi jälleen totutella treenirytmiin ja täyttää taidon jättämän suuren aukon. Salin tiedot löysin vaivattomasti netistä jo ennen lähtöä. Helpointa olisi tietenkin ollut liittyä tavalliselle kuntosalille (kadun toisella puolella olisi sali mallia luksus), mutta mikä lie hulluus ajaa vähän pidemmälle. Täysin uusien asioiden opettelu tanskalaisten keskellä hirvittää joka ikinen kerta, mutta kaksi viimeisintä harjoitusta ovat antaneet tanskalaisista parhaimman kuvan tähän mennessä. Kyseisten harjoitusten alussa ilmoitin ohjaajille, että en puhu tanskaa lainkaan ja molemmat reagoivat samalla tavalla: "No problem, I will just do the whole thing in English". WAU! Vuokraemäntäni kanssa ajauduimme salivalinnastani pieneen näkemyseroon. Hän ei voinut käsittää, miksi en liittynyt hänen kuntosalilleen salilleen, joka sijainniltaankin on niin täydellinen, että ei tarvitse juuri vaivautua liikkumaan päästäkseen liikkumaan. Kyseinen rouva myös tiedusteli, että onko omalla salillani mm. saunat ja hienot jumppavalikoimat kuten hänellä. No, asiaa olisi voinut lähteä valottamaan kertomalla, että sali sijaitsee ehkä kaupungin rumimmalla alueella sataman läheisyydessä vanhan pienen teollisuushallin oloisessa rakennelmassa, jossa saunaa voidaan ehkä harkita siinä vaiheessa, kun tiloihin saadaan suihkut. Kuittasin keskustelun kuitenkin toteamalla, että saunoja ei valitettavasti ole. Niin ja tosiaan, siitä jumppavalikoimasta. Lasketaanko painonnosto?

Tilanne harjoittelussa on ollut hieman parempi. 3D kävelyanalyysilaitteistoon tutustuminen sekä muutamat pitkäaikaiset asiakkaat ovat antaneet vähän uskoa tulevaan. Lisäksi pääsemme tutustumaan kolmeksi päiväksi neurologiseen kuntoutuskeskukseen., joten tilanne ei ole täysin toivoton. Marraskuun ohjelmankin pitäisi pian selvitä ja kieltämättä koti-ikäväkin jo kolkuttelee. Harjoittelupaikka eikä ympäristökään vain yksinkertaisesti oikein riitä enää tuomaan lisäarvoa täällä olemiselle Suomeen verrattuna, vaikka on täällä tietenkin paljon hyviäkin asioita, joita ei tule unohtaa!

Kohokohtana Tanskaan sopeutetussa elämässämme sekä tässä kirjoituksessa: viikonloput! Pari viikkoa sitten otimme hieman etäisyyttä erilaisiin rientoihin ja otimme aika rauhallisesti. Toimintaa kuitenkin riitti siitä huolimatta, sillä 10 tytön voimin ahtauduimme luokseni katsomaan elokuvia ja italialaistytöt valmistivat meille pizzaa - eri makuja taisi olla viisi, joten nälkä ei ainakaan jäänyt. Seuraavan päivän vietimme leppoisasti Odensen eläintarhassa sekä jalkapallopeliä seuraten. Kiitos saamiemme ilmaislippujen, pääsimme kokemaan urheilun juhlaa, kun paikalliset kannustivat omia Odensen poikiaan voittoon.

Odense Zoo.

Italialaiset tulivat ja ottivat vallan keittiössä.

Useimmiten viikonloput kuitenkin ovat kaikkea muuta kuin rentouttavia. Esimerkkinä tästä perjantainen kokoontuminen fyssarivaihtarien kesken harjoittamaan kliinistä päättelyä. Illan jälkeen neljä viidestä taisi olla sitä mieltä, että alanvaihto voisi olla paikallaan. Seuraavan vastaavan tapaamisemme aikana jatkoimme tutulla case-työskentelyllä. Ensimmäisen pohdinta johti siihen, että olisimme käytännössä tappaneet kyseisen asiakasesimerkin. Yllättäen ehdotin, että seuraavalla kerralla tekisimme jotain muuta. 

Murskaavan perjantain jälkeisenä lauantaina otimme samaisella porukalla auton allemme ja suuntasimme kaupunkimatkailemaan. Kohteitamme olivat Esbjerg sekä Ribe, Tanskan vanhin kaupunki. Reissun aikana kävimme mm. merenkäyntimuseossa sekä viikinkimuseossa, näimme suuria patsaita sekä kiipesimme vesitorniin, jossa oli myös näyttely muista vesitorneista (en todellakaan tiedä miksi). Eniten koko matkailuajatuksessa minua kiinnosti luonnonpuisto, jonne emme kuitenkaan koskaan päässeet. Koko matka huipentui ravintolaillalliseen sekä jäätävään "all you can eat" pehmisjälkiruokaan. Ja kun sanon, että koko matka huipentui kyseiseen hetkeen, niin todella tarkoitan sitä. Retken jälkeen huomasin, että kaupunkimatkailu ja museot Tanskassa alkaa pikkuhiljaa riittää. Ähky. Ja luonnollisesti, koska päivä ei ollut jo valmiiksi tarpeeksi pitkä, suuntasimme vielä saksalaistytön syntymäpäiville.

Man Meets the Sea, Esbjerg.

Ja nyt se on nähty nimittäin LEGOLAND! Jokaisen pikkupojan unelma! Portin läheisyydestä päästyämme totesin: "This is so awesome, these things are so cool!", joten voinen siis suositella kyseistä kokemusta myös muille kuin pikkupojille. Nimestä voi ehkä päätellä, että kyseisessä puistossa tulet näkemään legoja. Paljon legoja. Niin paljon legoja, että tuskin pystyt edes prosessoimaan niin isoja lukuja. Vaikuttavin oli ehdottomasti aidoista kohteista rakennetut legopienoismallit liikuvine kulkuvälineineen ja äänitehosteineen. (Näiden joukosta löytyi myös edelliseltä päivältä tuttu Ribe tuttuine taloineen!). Kuvat eivät tee oikeutta kyseisille rakennelmille, joten menkää ja kokekaa itse! Omaksi yllätyksekseni Legoland oli kuitenkin myös paljon muuta kuin legorakennelmia. Päällimmäisenä mieleen jäivät muutamat hyvin laadukkaat huvipuistolaitteet, joilla on ehdottomasti mahdollista korvata määrää laadulla - kohteessa kun oli jos jonkinmoista härpäkettä, mutta nämä muutamat riittivät oikein hyvin.

LEGOLAND!

Raporttini lopetan kertomalla matkamme puolivälin päättäneestä viikonlopusta. Kohde: Hampuri. Miksi? Koska ESN (Erasmus Student Network) järjestää kansainvälisille opiskelijoille suunnattuja kohtuuhintaisia matkoja, joista yksi nyt sattui olemaan Saksan puolella. Kohtuullisen siistiksi kaavailtua reissua moni varmasti kuvailisi sanalla katastrofi, mutta sanoisin, että tällä kertaa oli vain käsittämättömän huonoa tuuria. Matkaan piti lähteä 8.00. Kosahtanut bussi ei päässyt paikalle, joten matka aloitettiin 10.00. Koska aikataulu ei vielä ollut tarpeeksi vinksallaan, niin nelituntiseksi tarkoitettu bussimatka taittui Saksan ruuhkista johtuen seitsemässä tunnissa. Saksalaistyttö osasi kertoa, että tämä ei ole mitenkään harvinaista, sillä yhden tietyön valmistuttua aloitetaan toinen eikä moottoritie vain vedä. Onni onnettomuudessa, sillä lauantain kaupunkikierros kävellen saatiin tästä johtuen tehdä vesisateen sijaan auringonpaisteessa sunnuntaina. Lauantai-iltana kävimme kuitenkin tutustumassa vilaukselta Reeberbahniin - Hampurin yöelämän keskukseen varustettuna järkyttävällä määrällä diskoja, baareja ja ravintoloita, seksikauppoja, strippiklubeja sekä muuta pientä kivaa. Vierailu jäi lyhyeksi, joten Reeberbahnin todellinen luonne ei ainakaan tämän reissun aikana avautunut - ja ehkä hyvä niin. Parin päivän satunnaiseen "ulkomaanmatkaan" tuli kieltämättä suhtauduttua melko kevyesti. Tarkoittaen sitä, että perustavaa laatua olevien asioiden selvittäminen unohtui. Mastercardilla ja Visalla olisi voinut heittää vesilintua Hampurin Binnenalsterilla. Eikä olisi tarvinnut muuten edes tähdätä, sillä en ole ikinä nähnyt niin montaa kesyhköä joutsenta samaan aikaan. Toisaalta paikallinen tarjoilija olisi ehkä halunnut heittää meitä jollain, joten mielestäni tasoissa ollaan. Ensi kerralla ennen kuin ylität rajan, kysy itseltäsi: Millä maksan? Millä pääsee ja tippaanko?

Hampuri, näkymä kohteesta Hauptkirche St. Michaelis.

Ensi viikonloppuna lepään..

Arjessa kiinni?

Maanvaihdoksen jälkeinen "kuherruskuukausi" alkaa selkeästi olla laantumassa. Kolmen viikon rajapyykki on ohitettu ja mikäli tämä viikko jatkaa kulkuaan yhtä nopeasti kuin se nyt tuntuu, niin puolet harjoittelusta ja kolmaosa koko reissusta alkaa olla lusittu. Ensimmäisen toiminnantäyteisen viikon järisyttäviä mittasuhteita saanut innostus on muuttunut motivaationhakuiseksi räpiköimiseksi. Harjoittelussa ongelmana on edelleen kielitaidon puute, joten konkreettinen kosketus potilaisiin on minimaalinen - motivaatio ja tarkkaavaisuus laskee yllättävän nopeasti. Tänään tein tosin asiakkaan haastattelua saksaksi - merkki siitä, että aletaan tarttua jo niihin pienimpiinkin oljenkorsiin, joita tämä harjoittelupaikka tarjoilee. Tosin tanskaa ymmärrän sen verran, että tulkkaamattakin tajusin, kun potilas hieman huolissaan totesi fyssarille, että ei tästä kyllä helppoa tule, kun täytyy sohia jotain englannin, tanskan ja saksan kielitaidon ja -taidottomuuden välillä. Ei siinä, häntä koipien välissä tilanteeseen kiinni. Ei se kaunista ollut, mutta kyllä sitä keskusteluksi voi sanoa..

Olemme vajonneet täällä melko syvälle valituksen monttuun, mutta kyllä sinnekin aurinko välillä paistaa. Tämän matkan ehdottomasti paras motivaatioboost fysioterapian näkökulmasta: H.C. Andersen marathon ja juoksijoille tarjottu hierontapiste. Kyseinen harjoittelumahdollisuus tarjotaan pääasiassa juuri aloittaneille opiskelijoille, mutta oli mahtavaa päästä mukaan myös pidemmällä opinnoissa olevana opiskelijana. Motivaation tasoa nostatti luonnollisesti myös tunne siitä, että jokin kokemus tuntui ja ehkä näkyikin tekemisessä. Siinä missä päivän aikana pääsi käsiksi lähemmäs 15 asiakkaaseen, harjoittelussa olen kättelyn lisäksi koskenut ehkä 1-2 henkilöön 3 viikon aikana. Tänään ja huomenna sairaalalla on kuitenkin sen verran tekemistä, että kerrankin päiväohjelma on hahmoteltuna etukäteen. Parempaan suuntaan mennään..

H.C. Andersen Marathon ja Suomen vahvistusjoukot

Jotta elämä ei kävisi liian raskaaksi, olemme jälleen panostaneet tekemään jokaisesta viikonlopusta toiminnantäyteistä juhlaa! Perjantaina suunnitelmissa oli istua iltaa muutaman uuden tuttavuuden kanssa. Porukka olikin kieroillut yllätyssynttärit merkkipäiväni kunniaksi ja paikalla olikin lähes koko porukka. Täydellinen huijaus ja loistava perjantai! Ehdottomasti parhaimpia synttäreitä tähän asti! Ja kuten tanskalaisiin tapoihin kuuluu, oli kakussa pieniä tanskan lippuja, jotka toimivat täällä juhlan symbolina. Mainittakoon, että myös lipun salkoon laittaminen täällä eroaa Suomesta vapaamuotoisuudessaan. Lipun voi nostaa salkoon juhlan kunniaksi tai vaikkapa mökillä merkiksi siitä, että täällä ollaan!

Synttäriaaton paras lahja: porukka kasassa :)

Lauantaina vuokraemäntäni ystävällisesti tarjosi meille kyydin Aarhusiin, Tanskan toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Turismille uskollisina vierailimme ARoS-taidemuseossa sekä kaupungin historiaa ilmentävässä Den Gamle By -ulkoilmamuseossa. Molemmat kohteet ovat ensimmäisinä esitelty visitaarhus-sivustolla ja myös vuokraemäntäni suositteli näitä kohteita asuttuaan kuitenkin noin 20 vuotta kyseisellä paikkakunnalla, joten uskon valintamme olleen hyvä. Aarhus on saanut myös Scandinaviassa ykkösshoppailukaupungin tittelin, mutta valitettavasti emme ehtineet rajallisen ajan vuoksi todentamaan tätä. Itse kaupunkia olisi kieltämättä ollut kiva nähdä enemmänkin.

ARoS ja rainbow panorama - 360 asteen näkymä kaupunkiin sateenkaaren väreissä

Den Gamle By

Arjen pienistä iloista kerrottakoon vielä lopuksi sen verran, että seuraavat kaksi viikkoa vietän asunnolla yksin. Eilen saatoin vuokraemäntäni juna-asemalle Kanadan matkan vuoksi. En ole vieläkään täysin sinut käytännössä vieraan ihmisen nurkissa asumisen suhteen, joten seuraavat kaksi viikkoa tulevat olemaan siinä suhteessa rentouttavia. Lisäksi tämän päivän kruunasi ehdottomasti vierailu paikallisessa uimahallissa. Parin viikon sairastelun jälkeen oli mahtava päästä tekemään jotain fyysistä ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon (loputtoman pyöräilyn lisäksi siis). Ja koska uintireissu oli menestys siinä mielessä, että keuhkot toimivat taas lähes normaalisti, voin huoletta pitäytyä suunnitelmassani vierailla vihdoinkin Kööpenhaminan taidoseuran salilla. Taidopuku lähti kuin lähtikin Suomesta mukaan ja odottelee ensi perjantaita uskollisesti ylähyllyllä :)

Ei hyvää ilman jotain huonoakin.

Kohtuullisen onnistunut ensimmäinen viikko Odensessa on takana ja arki alkaa hiljalleen tuntumaan hieman normaalimmalta. Ensimmäisen viikon kruunasi Kööpenhaminan Tivoli sekä Møns Klint. Kirsikkana kakussa matkaseura eli kansainväliset opiskelijat terveysalalta. Tivoli on Kööpenhaminassa aivan päärautatien kyljessä sijaitseva huvipuisto. Mikä sitten erotti tämän kaikista muista kaltaisistaan? No, en ole elämässäni nähnyt mitään Särkänniemeä tai Linnanmäkeä kummallisempaa, mutta kyseiset toverinsa tämä voitti ehdottomasti tilankäytöllään. Kyseessä suhteellisen pienelle alueelle sijoittuva yllättävänkin tiivis ja vehreä huvipuisto muutamalla järeämmällä laitteella varustettuna. Mainitaan nyt sitten, että yhden jätin myös väliin. Pelotti. Ja näin jälkikäteen tietenkin kaduttaa, kuten asiaan kuuluu. Jos kyseisessä puistossa haluaa vierailla, kehotan sijoittamaan retken siten, että näkee Tivolin myös illan hämärinä tunteina valojen loisteessa.

Tivolin versio ketjukarusellista.

Tivoli.

Mons klint.. Aioimme jättää koko reissun väliin rankan viikon takia, mutta päätimme kuitenkin tsempata. Ja se kannatti! Matkaan lähdimme vuokratulla tila-autolla ja yhdellä henkilöautolla ja kestoa ajomatkalle välillä Odense-Møns Klint tuli noin 3 tuntia. Møns Klint on turisteja houkutteleva kohde mahtavine jyrkänteineen Tanskan itärannikolla meren välittömässä läheisyydessä. Tämä on juuri sellaisia nähtävyyksiä, joista itse nautin suuresti pelkästään luonnon muodostaman wau-efektin ansiosta - käsittämättömän upeita maisemia kun luonnehtii jopa 120m korkeuteen nousevat vaaleat jyrkänteet. Luonnollisesti kaiken tämän saavuttaminen vaati suurehkon määrän portaita laskua ja nousua varten, mutta suosittelen silti :)

Viimeinen näkymä ennen nousua.

Viikonloppu turistina on ohi ja voimme palata arkeen. Mitä paikalliseen kulttuuriin tulee, on jälleen mainitsemisen arvoista, että tähän mennessä kyseinen kansa on osoittautunut erittäin ystävälliseksi ja asiakaspalvelussa iloiseksi. Myös sairaalalla tunnelma on näyttäytynyt hyvin positiivisena niin potilaiden kuin työntekijöidenkin keskuudessa. Päädyimme kuitenkin moittimaan Tivolin italialaisessa ravintolassa saamaamme palvelua ja opiskelijatoverimme osasi sanoa, että Kööpenhaminassa ilmapiiri on heti toisenlainen, minkä kuulemma aistii paikallinen lapsikin. Ennen suoria johtopäätöksiä, jatkettakoon tämän tarkastelua tarkemmin tulevilla Kööpenhaminan vierailuilla.

Kulttuuria koskevalla luennolla meille kerrotiin, että tanskalaiset arvostavat vapaa-aikaa ja tekevät työtä vain elääkseen ja voidakseen tuhlata rahaa vapaa-aikaansa. Tähän mennessä olemme huomanneet, että kaupat suljetaan aikaisemmin kuin Suomessa ja sunnuntaisin shoppailu onnistuu oikeastaan vain ruokakaupoissa. Ja ehdottomasti tässä vaiheessa on mainittava, että kahvia kuluu täällä vähintäänkin yhtä paljon kuin Suomessa. Useat kahvi-/teetermarit myös opiskelijoille järjestetyissä tapaamisissa ovat enemmän kuin tavallinen näky. Metropolian myrkyn makuiseen maksulliseen kahvielämykseen verrattuna suorastaan luksusta.

Omasta elämisestäni sen verran, että elo "kotona" alkaa tuntua jo hieman rennommalta. Asiaa ehkä auttoi tutustuminen paremmin vuokraemäntääni, jonka kanssa kävimme perjantai-iltana lipaston kokoamisoperaation päätteeksi kävelyllä lähiympäristössä sekä syömässä. Kyseisen illan jälkeen hän on lähes aina tullut suljettujen oviensa takaa kyselemään kuulumisiani saapuessani kaupungilta. Eniten täällä kaipaan kuitenkin normaalia treenirytmiä. Yli viikon tekemättömyys käy luonnon päälle. Kun on tottunut purkamaan paineita fyysisessä muodossa ei pelkkä pyöräily ympäriinsä yksinkertaisesti riitä. Heti kun flunssa on poissa, minut löytää kadun toiselta puolelta löytyvältä kuntosalilta. Piste. Mikä on sanottu, se on nyt päätetty.

Maanantai oli kuin olikin erittäin vihattava päivä. Läpimärkänä pyöräilemisestä noustiin hetkellisesti plussan puolelle uusilla vedenpitävillä tuulihousuilla - parhaat käyttämäni kruunut tällä reissulla. Olo oli märissä kengissä flunssan tehdessä tuloaan toki jo valmiiksi surkea, mutta tilanteeseen lisättynä uutiset Suomesta eivät ainakaan parantaneet kyseistä iltaa. Ennakkovaroitus tuli jo sunnuntaina, mutta odotettu paha tapahtui maanantaina. Perheen 14-vuotias Hector-koira poistui tästä maailmasta ja lepää nyt meren läheisyydessä paikassa, jossa se on koko ikänsä pässyt kesäisin juoksemaan sydämensä kyllyydestä. Vielä muutamia vuosia sitten haukku oli myös aktiivinen venekoira, joten mielestäni paikka on vähintäänkin sopiva rakkaalle karvaiselle ystävälle. Eniten tietenkin surettaa, että ajoitus oli juuri tämä, mutta parempi näin. Mittari alkoi selvästi olla täynnä eikä pari kuukauden lisäajan ostaminen lääkinnällisin keinoin varmasti olisi tuonut lisäarvoa niille 14 vuodelle, jotka kaveri kuitenkin eleli vielä vetreänä. Elämä Odensessa kuitenkin jatkuu, vaikkakin hieman alavireisissä tunnelmissa.

Lepää rauhassa, ystävä<3

Kuka, mitä, missä?

Aloitetaan siitä, että tämän blogin ei ole tarkoitus aiheuttaa keskustelua tai muutakaan yleisesti muuta maailmaa kohauttavaa. Kyseessä on puhtaasti tarve jäsentää omia ajatuksiani viettäessäni kolme kuukautta Tanskassa, Odensessa. Käsin kirjoitettavan matkapäiväkirjan kirjoittamiseen olen liian laiska ja sähköinen päiväkirja Wordilla ei oikein säväytä. Koti ei loppujen lopuksi ole kaukana, mutta paljon uutta mahtuu näinkin pieneen maahan ja otetaan nyt uutuuksien joukkoon tämäkin kokeilu. Lupaan välttää kirjoittelua heikkoina hetkinä ja yritän parhaani mukaan tarjoilla jotain konkreettista Odense-tietoutta sivulauseissa.

Saapuminen Odenseen tapahtui pari päivää sitten koulutoverini, Marin, kanssa. Aluksi olin vakuuttunut, että en kaipaisi seurakseni toista suomalaista opiskelijaa - väärin. En tiedä, millaisen ahdistuksen kourissa olisin ilman vertaistukea, jolle pystyy ilmaisemaan itseään mutkattomasti suomeksi. Kaiken kaikkiaan esimerkiksi käytännön järjestelyt ovat olleet stressittömämpiä, vapaa-ajan suunnittelu helpompaa ja ahdistuksen purkaminen enemmän kuin tarpeellista.

Asumismuodostani kerrottakoon, että asun vuokralla kanadalaisen naisen talossa, jossa minulla on oma tilava ja kotoisa huone, jonka ulkopuolelta löytyy pieni tila lavuaarilla varustettuna. Sijainti on loistava, sillä kaikki tarpeellinen löytyy noin 4-5 km säteeltä ja kulkeminen tapahtuu luonnollisesti "polkupyörien luvattuun kaupunkiin" sopivalla tavalla eli fillaroimalla osittain autojen seassa enemmän tai vähemmän hasardisti. Todellisuudessa liikenne kuitenkin toimii loistavasti, kunhan saa ideasta kiinni - pieni oppitunti student buddylta ja hyvin menee.

Kolme ensimmäistä päivää ovat olleet melko hektisiä. Aikatauluun on kuulunut pari tapaamista, kulttuuriteemalla kulkeet tunnit koululla muiden vaihto-oppilaiden kanssa sekä ensimmäinen päivä harjoittelupaikalla (Odense University Hospital). Kyseinen laitos on kokoluokkaa Tanskan suurin sairaala Wikipedian mukaan ja siltä se myös näyttää.

Ennen lähtöä kaikki kehuivat tanskalaisia ystävällisiksi. Toistaiseksi olo on ainakin harjoittelupaikalla ollut enemmän tervetullut kuin missään muualla. Kaikki ovat tähän mennessä puhuneet täydellisyyttä hipovaa englantia ja ottaneet meidät huomioon paremmin kuin osasin kuvitella. Kosketus paikallisiin on toistaiseksi vähäistä, kun toiminta pyörii enimmäkseen vaihto-opiskelijoiden keskuudessa, mutta katsotaan, mitä seuraavat viikot tuovat tullessaan. Tänään jatkoimme samaa vaihtarikeskeistä teemaa tutustumalla paremmin jo ennestään tuttuihin portugalilaistyttöihin. He eksyivät iloiseksi yllätykseksi tapahtumaan, jossa muita tuttuja naamoja ei sitten ollutkaan, vaikka tapahtuman järjestäjänä toimi ESN (Erasmus Student Network), järjestö, joka kävi markkinoimassa ja myymässä jäsenkorttejaan menestyksekkäästi jo ensimmäisenä päivänä.

Kerrottavaa olisi varmasti enemmänkin, mutta päätetään tämä lyhykäisyydessään toteamalla, että seuraavat kaksi kuukautta vietämme lähes kokonaan sairaalassa harjoittelussa. Odotukset ensimmäisen päivän jälkeen ovat kovat. Ohjaajan mukaan pääsemme melko mutkattomasti esimerkiksi seuraamaan halutessamme vaikkapa leikkausta - mahdollisuus, jota en ole kuullut juurikaan tarjoiltavan Suomessa. Ja tosiaan, kyseinen ohjaaja eli "clinical teacher" on valvomassa ja ohjaamassa toimintaamme eikä hänellä käytännössä ole lainkaan omia asiakkaita eli hän on kiteytettynä olemassa opiskelijoita varten.

Tämän takia on lähdettävä oman maan rajojen ulkopuolelle!