Kuka, mitä, missä?

Aloitetaan siitä, että tämän blogin ei ole tarkoitus aiheuttaa keskustelua tai muutakaan yleisesti muuta maailmaa kohauttavaa. Kyseessä on puhtaasti tarve jäsentää omia ajatuksiani viettäessäni kolme kuukautta Tanskassa, Odensessa. Käsin kirjoitettavan matkapäiväkirjan kirjoittamiseen olen liian laiska ja sähköinen päiväkirja Wordilla ei oikein säväytä. Koti ei loppujen lopuksi ole kaukana, mutta paljon uutta mahtuu näinkin pieneen maahan ja otetaan nyt uutuuksien joukkoon tämäkin kokeilu. Lupaan välttää kirjoittelua heikkoina hetkinä ja yritän parhaani mukaan tarjoilla jotain konkreettista Odense-tietoutta sivulauseissa.

Saapuminen Odenseen tapahtui pari päivää sitten koulutoverini, Marin, kanssa. Aluksi olin vakuuttunut, että en kaipaisi seurakseni toista suomalaista opiskelijaa - väärin. En tiedä, millaisen ahdistuksen kourissa olisin ilman vertaistukea, jolle pystyy ilmaisemaan itseään mutkattomasti suomeksi. Kaiken kaikkiaan esimerkiksi käytännön järjestelyt ovat olleet stressittömämpiä, vapaa-ajan suunnittelu helpompaa ja ahdistuksen purkaminen enemmän kuin tarpeellista.

Asumismuodostani kerrottakoon, että asun vuokralla kanadalaisen naisen talossa, jossa minulla on oma tilava ja kotoisa huone, jonka ulkopuolelta löytyy pieni tila lavuaarilla varustettuna. Sijainti on loistava, sillä kaikki tarpeellinen löytyy noin 4-5 km säteeltä ja kulkeminen tapahtuu luonnollisesti "polkupyörien luvattuun kaupunkiin" sopivalla tavalla eli fillaroimalla osittain autojen seassa enemmän tai vähemmän hasardisti. Todellisuudessa liikenne kuitenkin toimii loistavasti, kunhan saa ideasta kiinni - pieni oppitunti student buddylta ja hyvin menee.

Kolme ensimmäistä päivää ovat olleet melko hektisiä. Aikatauluun on kuulunut pari tapaamista, kulttuuriteemalla kulkeet tunnit koululla muiden vaihto-oppilaiden kanssa sekä ensimmäinen päivä harjoittelupaikalla (Odense University Hospital). Kyseinen laitos on kokoluokkaa Tanskan suurin sairaala Wikipedian mukaan ja siltä se myös näyttää.

Ennen lähtöä kaikki kehuivat tanskalaisia ystävällisiksi. Toistaiseksi olo on ainakin harjoittelupaikalla ollut enemmän tervetullut kuin missään muualla. Kaikki ovat tähän mennessä puhuneet täydellisyyttä hipovaa englantia ja ottaneet meidät huomioon paremmin kuin osasin kuvitella. Kosketus paikallisiin on toistaiseksi vähäistä, kun toiminta pyörii enimmäkseen vaihto-opiskelijoiden keskuudessa, mutta katsotaan, mitä seuraavat viikot tuovat tullessaan. Tänään jatkoimme samaa vaihtarikeskeistä teemaa tutustumalla paremmin jo ennestään tuttuihin portugalilaistyttöihin. He eksyivät iloiseksi yllätykseksi tapahtumaan, jossa muita tuttuja naamoja ei sitten ollutkaan, vaikka tapahtuman järjestäjänä toimi ESN (Erasmus Student Network), järjestö, joka kävi markkinoimassa ja myymässä jäsenkorttejaan menestyksekkäästi jo ensimmäisenä päivänä.

Kerrottavaa olisi varmasti enemmänkin, mutta päätetään tämä lyhykäisyydessään toteamalla, että seuraavat kaksi kuukautta vietämme lähes kokonaan sairaalassa harjoittelussa. Odotukset ensimmäisen päivän jälkeen ovat kovat. Ohjaajan mukaan pääsemme melko mutkattomasti esimerkiksi seuraamaan halutessamme vaikkapa leikkausta - mahdollisuus, jota en ole kuullut juurikaan tarjoiltavan Suomessa. Ja tosiaan, kyseinen ohjaaja eli "clinical teacher" on valvomassa ja ohjaamassa toimintaamme eikä hänellä käytännössä ole lainkaan omia asiakkaita eli hän on kiteytettynä olemassa opiskelijoita varten.

Tämän takia on lähdettävä oman maan rajojen ulkopuolelle!